Tusinan verran viiniritareita aveceineen kokoontui 11.6. Katajanokan Vinoteekin viihtyisiin ja toimiviin tiloihin maistelemaan viinejä MM –jalkapallon hengessä. Kisathan alkoivat seuraavana päivänä ja maisteltavaksi oli valittu punaviinit alkulohkoista A ja B, joissa pelasivat isäntämaa Brasilia, Kroatia, Meksiko ja Kamerun sekä Espanja, Hollanti, Chile ja Australia. Ajatuksena oli valita voittaja kustakin alkulohkojen ensimmäisistä ottelupareista ja illan päätteeksi MM –viini. Koska Kamerunista ja Hollannista ei viinejä ollut saatavilla, ottelupareiksi muodostui Brasilia-Kroatia, Meksiko-Espanja, ja Chile-Australia.
Alkuverryttelyksi oli tarkoitus maistaa kahta brasilialaista valkoviiniä. Suurimmalle osalle Brasilia, Kroatia ja Meksiko olivat viinimaina täysin tuntemattomia, näiden maiden osalta viinit valikoituivat sillä perusteella mitä oli saatavilla, kruununa Timo Jokisen kautta saadut MM –kisojen virallinen valko- ja punaviini! Tuttujen viinimaiden osalta oli runsauden pulaa, joten valinta päätyi urheiluhengen mukaisesti viineihin, jotka pärjäsivät Vuoden 2014 viini –kilpailussa.
- Alkuverryttely
Brasilia Fausto de Pizzato Chardonnay Pinot Grigio 2011 Brasilia Lidio Carraro White Faces FIFA World Cup 2013 (Moscato, Riesling, Chardonnay) Parin viinillisiä ansioita pidettiin vaatimattomina, molemmat muistuttivat Suomen kesää eli loppuivat ennen kuin ehtivät kunnolla alkaakaan. Voiton vei kuitenkin selvästi kisaviini, joka oli hieman hapokkaampi ja muistutti jonkun mielestä vinho verdeä. Alkuun kuitenkin päästiin.
- Alkulohko A
Brasilia Lidio Carraro Red Faces FIFA World Cup 2013 Kroatia Pinot Crni Bolfan Primus 2009 Jalkapallojoukkueen kokoonpanon innoittamana kisaviiniin oli käytetty 11 rypälelajiketta, jotka oli asetettu ”pelikentälle” jalkapallojoukkueen pelimuodostelmaan, esim. Merlot ja Cabernet Sauvignon toimivat hyökkääjinä ja huipennuksena Malbec maalivahtina! Tämä ei kuitenkaan auttanut, sillä viiniä pidettiin persoonattomana, joskin miellyttävän tuoksuisena. Kroatialainen Pinot Noir sen sijaan yllätti ja ihastutti ei –tyypillisyydellään, tummalla värillään ja luumumaisella pehmeydellään, kaikkiaan kelpo viini . Murskavoitto Kroatiaan numeroin 12-0!
- Alkulohko A/B
Meksiko Boceto Tempranillo/Cabernet/Nebbiolo 2011 Espanja Marques de Arienzo Reserva 2006 Meksikolainen oli peräisin Guadalupen laaksosta läheltä Kalifornian rajaa, tuottajana pienosuuskunta Vinicola Fraternidad, viinimestarina chileläissyntyinen Jose Luis Durand. Guadalupen laakso on Meksikon parasta viinialuetta ja Nebbiolo sopii ympäristöön erinomaisesti. Ensituttavuus meksikolaiseen viiniin oli kaikille positiivinen yllätys, joku totesi että viini oli illan ensimmäinen hyvä viini. Viini oli tasapainoinen, runsas ja rypäleiden suhde oli kohdallaan. Vastassa ollut espanjalainen herätti suurta ihastusta sekä upealla tuoksullaan että värillään, kerrassaan elegantti huippuviini omassa hintaluokassaan (16,96 euroa Alkossa). Voitto meni Espanjaan numeroin 10,5-1,5 osittain johtuen hinta/laatu –suhteesta, sillä Boceto maksaa 30 euroa (Systembolaget) ja oli tastingin kallein viini. Mutta Meksiko sai paljon sympatiapisteitä, peräti 6 ”peukkua”. Alkulohko B. Chile Arboleda Carmenere 2011 Australia Peter Lehmann Portrait Cabernet 2011 Arboledan tuoksua luonnehdittiin hieman herukkaiseksi ja tasapainokseksi maun suhteen, tanniinit tulivat esille vasta aivan lopussa. Erinomainen viini jo nyt, mutta vaatii ehkä vielä ikääntymistä. Peter Lehmannista piudettiin niin ikään, hieno, tumma väri ehkä Amaroneen vivahtava. Tanniinit olivat kerrassaan mainiot, tyylikäs pihviviini. Tämä ottelu oli erittäin tasainen, voiton vei lopulta Australia lukemin 6-5. Illan lopuksi äänestettiin voittajasta eli ”maailmanmestarista”! Voittajaksi selvisi Espanja 6 äänellä, Australia sai 3 ja Chile 2 ääntä Brasilian jäädessä hännänhuipuksi. Nythän me jo tiedämme, että aivan näin ei MM –turnauksessa käynyt. Espanjan pitää taas opetella pelaamaan jalkapalloa ja Brasilia voi keskittyä viinintekoon. Mikään ei estä jatkamasta kotisohvilla tällä konseptilla vaikka 13.7. finaaliin asti. Hyvää kesää jalkapallon ja viinien parissa! Ilkka Eskola