Vertikaali Töölönkylän Viinikellarilla Helsingissä 25.10.2018

11 viiniritaria ja 2 kandidaattia kokoontui Töölönkylän Viinikellarille harvinaislaatuiseen tastingiin, jossa maisteltavina oli Bordeaux:n ytimestä Saint-Émilion kylän tuottajan Chateau Tour Grand Faurie, Grand Cru vertikaali vuosilta 2007-2012. Vertikaalin maistaminen oli osalle luokkaansa ensimmäinen, joten jännitystä ja odotusta oli ritaristossa aistittavissa. Tasting aloitettiin lyhyellä katsauksella Saint-Émilionista, joka on mm. UNESCON maailmanperintölistalla ja on yksi Bordaux:n tärkeimmistä alueista ja tunnettu laadukkaista viineistään. Alueen viineistä suurin osa ovat sekoitus Merlota ja Cabernet Francia, niin kuin nyt tastingissäkin ollut viini.

Maisteltu viini on tuottajatilan ykkösviini mutta tästäkin huolimatta vaihtelu maussa ja laadussa oli parhaan ja huonoimman vuosikerran välillä merkittävä. Etukäteen asiantuntija-arvioissa vuosikerta 2010 oli mainittu huippuvuodeksi. Ilman tätä ennakkotietoa, tastingin päätehtävänä olikin selvittää, kuinka hyvin yksiin oma arviointimme tämän kanssa kävi. Tasting aloitettiin maistamalla ensin kolme nuorinta vuosikertaa. Näissä tuli jo ensimmäinen merkittävä ero kun 2011 vuosikerta erottui selvästi kahta muuta heikompana kaikilla osa-alueilla. Jälkimmäisessä sarjassa etukäteen vanhimpaan vuosikertaan ladatut odotukset olivat kuitenkin karvas pettymys, kun tämä 2007 vuosikerta sai täystyrmäyksen lähes kaikilta osallistujilta. Selityskin toki löytyi, sillä tunnetusti kesä 2007 oli Euroopassa surkea ja sateinen, eikä viineiltäkään tämän vuoksi voi liikoja odottaa. Seuraavien vuosien laatu olikin jo aivan toista maata ja 2009 vuosikerta osoittautui erinomaisen tasapainoiseksi ja jo nyt valmiiksi paketiksi. Lopullisessa äänestyksessä tämä veikin ykköstilan melko selvästi ennen selväksi kakkoseksi tullutta 2010 vuosikertaa, jonka säilytyspotentiaali kuitenkin arvioitiin 2009 vuosikertaa paremmaksi. Kolmannesta sijasta olikin sitten tiukka vääntö 2008 ja 2012 välillä tasaäänin, mutta enemmän kakkossijoituksia saanut 2008 vei tämän lopulta kärkikolmikkoon.

Kaikkiaan tasting oli varsin mielenkiintoinen ja inspiroiva ja monelle myös ensimmäinen omakohtainen kokemus siitä, miten saman tuottajan, saman tuotteen erot voivat olla huimia vuosikerrasta riippuen. Jälleen kerran siis osoitus kuinka suuri merkitys kasvuolosuhteilla ja säätilalla lopputuloksen kannalta on ja kuinka herkkä prosessi tämän jalon juoman tuottaminen on. Erinomaisten esivalmisteluiden jälkeen allekirjoittaneen oli helppo toimia illan sijaisisäntänä, joten loppuun vielä iso kiitos illan järjestelystä vastanneelle Pirkka Peltoniemelle, joka ei itse valitettavasti päässyt paikalle viinejään maistamaan.

Ilkka Jaakkola, KOV kandidaatti

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s