Viiniritarit kutsuivat Matti Sieväsen Tampereen Vinoteekkiin esittelemään toimintaansa ja viinejään.
Illan teemaksi oli valittu Toscana, mutta muutamalla pienellä yllätyksellä. Alussa Matti kertoi hieman Italian ja Toscanan punaviineistä yleensä, jonka jälkeen viinit maisteltiin puolisokkona eli tiedettiin, mitä viinejä oli muttei järjestystä. Joukossa oli neljä Sangiovesea, yksi Super-Toscanalainen (Cabernet Sauvignon & Merlot) ja pakettia sotkemassa yksi Cote-du-Rhone (GSM). Sangioveset koostuivat kahdesta Brunellosta, Rosso di Montalcinosta ja Vino Nobile di Montepulcianosta. Vaikka viinit tiedettiin, niiden tunnistaminen oli yllättävän vaikeata. Jopa Cotes du Rhonen erottaminen joukosta oli haastavaa.
Kattaus oli varsin toimiva ja osoitti toscanalaisten viinien korkean tason. Esimerkiksi Le Casalten Vino Nobile (WS 92 pistettä) oli tässä joukossa keskinkertainen viini. Brunellot olivat hienostuneempia ja moniulotteisempia. Lisäksi Bariccin ja SanCarlon välillä oli selvä ero, mikä selittyy sillä että SanCarlo tulee Montalcinon eteläpuolelta ja Baricci pohjoispuolelta. Baricci on myös maultaan mineraalisempi ja valmiimpaa juotavaksi, vaikka molemmat olivat vuosikertaa 2009.
Näiden viinien lisäksi bonuksena oli Scrianin Amarone, jonka täyteläinen, karvas ja aavituksen makea maku hurmasi maistajat. Täydellinen meditaatioviini, jonka kaveriksi sopisi hyvin laadukas sikari.
Maistetut viinit:
Baricci Rosso di Montalcino 2012
Baricci Brunello di Montalcino 2009
La Valletta Dimezzo 2010
Le Casalte Vino Nobile di Montepulciano 2010
SanCarlo Brunello di Montalcino 2009
Benedetti Cotes du Rhone Rouge Vieilles Vignes 2012
Scriani Amarone Classico 2010
Viinimestarit.com on Sieväsen vuonna 2000 alkaneesta yhteisostoharrastuksesta syntynyt viinin verkkokauppa. Nettikaupan Matti perusti vuonna 2013, kun määrät oli tulleet liian suuriksi harrastustoiminnaksi. Viinimestarit on erikoistunut pieniin eurooppalaisiin perhetiloihin ja tarjoaa kohtuuhintaisia laadukkaita viinejä. Valikoimista löytyy Euroopan huippualueiden viinejä kuten esimerkiksi Aloxe Cortonia, Amaronea, Baroloa, Brunelloa, Chablista ja samppanjaa. Viinit toimitetaan Suomeen kerran kuukaudessa kuljetuskustannusten optimoimiseksi ja valikoima vaihtuu kuukausittain, sama viini on tyypillisesti valikoimissa kaksi kertaa vuodessa. Viinimestareiden valikoimassa on 30 eri tilan viinejä yhteensä yli 200 erilaista. Lisäksi valikoimassa on huippulaatuisia oliiviöljyjä ja balsamicoja.